Pilateksen terveysvaikutukset

Pilateksen harrastaminen on parasta lääkettä keholle

Tänä päivänä monet lääkärit ja jopa psykologit suosittelevat potilailleen lääkkeiden sijaan – tai niiden rinnalle – liikuntaa. Liikunnan tiedetäänkin vahvistavan lihaksia, nopeuttavan aivojen toimintaa ja tuottavan onnellisuushormoneja eli endorfiineja. Kaikki liikuntalajit eivät välttämättä sovi tai kiinnosta kaikkia, mutta yksi on noussut erittäin suosituksi viime vuosien aikana: pilates. Kyseessä on fyysinen ja henkinen harjoitusmuoto, joka kehittyi jo 1900-luvun alussa. Lajin tavoite on päästä harmoniseen tilaan, mikä tarkoittaa suoraan tasapainoa mielen ja kehon välillä. Se sopii yhtä lailla kaikenlaisille kuntoilijoille, täysin aloittelijoista jopa ammattiurheilijoille eikä se vaati edes peruskuntoa. Tutustu lähemmin lajin terveyshyötyihin.

Pilateksesta on apua painonhallinnassa

Terveelliset elämäntavat ja ideaaliseen painon saavuttaminen ovat monen modernin ihmisen tavoitteita. Pilates tukee erinomaisesti aktiivista elämäntapaa. Laji aktivoi aineenvaihduntaa, joka samalla säätelee energiankulutusta. Vilkas aineenvaihdunta tarkoittaa konkreettisemmin pilateksen aikana kehon lämpötilan nousua, hikoilua ja kaloreiden palamista. Säännöllisellä pilateksen harrastamisella voidaan siis saada apua painonhallintaan ja laihtua. Etu saadaan erityisesti silloin, kun laji on yhdistetty johonkin toiseen aerobiseen liikuntaan, kuten kävelyyn, juoksuun, uintiin tai pyöräilyyn. Tällä tavoin kehossa pysyy miellyttävä tasapaino muokkaavien ja sykettä nostavien harjoitteiden välillä, jolla on suora vaikutus painon pudottamiseen. Samalla se takaa sen, etteivät jo pudonneet kilot palaa takaisin.

Pilates muokkaa ja kiinteyttää

Painonhallinnan lisäksi viikoittainen pilatestunti tekee ihmeitä myös kehon lihaksille. Pilates on mainio tapa muokata lihaksia, lisätä kestävyyttä ja voimaa. Lajin liikkeet on suunniteltu toimimaan täysipainoisesti vaikuttaen jokaiseen kehon osaan, ja täten niiden vaikutuksena syntyy tasapainoinen ylä- ja alavartalo. Täysipainoisuuden takia pilates eroaakin muista urheilulajeista, joiden lihaskehitys on melkeinpä poikkeuksetta keskittynyt vain tiettyihin kehon osiin. Liikkeet tehdään oman kehon tai kevyiden laitteiden avulla. Tällöin vammautumisriski on pieni. Pilates ei kasvata lihaksia, vaan kiinteyttää. Notkeuttavat ja venyttävät harjoitukset tekevät lisäksi omiaan vartalosiluetin muokkaamisessa. Kiinteällä ja solakalla vartalolla on suora vaikutus henkiseen hyvään oloon ja positiiviseen kehonkuvaan.

Saavuta ihanneryhti pilateksen avulla

Pilateksen ehkä tunnetuin terveysvaikutus on ryhdin kohentaminen. Pitkät työpäivät näyttöpäätteen äärellä tai jopa runsas älylaitteiden seuraaminen tekevät hallaa ryhdille. Pilates muokkaa keskikehon lihaksia, niin selkä- kuin vatsalihaksia. Kummankin osion harmonia auttavat pitämään selkää suorana ja vatsalihakset vahvoina. Moni ei varmasti tiedä sitä, että hyvään ryhtiin vaikuttavat myös oikeaoppinen hengitystekniikka, vahvat pohkeet ja pakarat. Pilateksen avulla kehon kaikki lihakset löytävät tasapainon, ja samalla harjoitellaan myös oikeanlaista syvähengitystä. Hyvällä ryhdillä on suora yhteys terveyteen, sillä ryhditön keho kärsii ennen pitkää kiputiloista, kireyksistä ja jopa sairauksista. Ryhdikkyys yhdistetään myös onnellisuuteen: onnellinen ihminen kantaa itsensä kauniimmin.

Pilates parantaa notkeutta

Pilatestunnit sisältävät aina venyttelyharjoituksia, joita tehdään tunnin alussa ja lopussa. Venyttely on tämän lisäksi merkittävä osa lajin liikkeitä. Venytysliikettä tarvitaankin lihasten täysipainoiseen työstämiseen. Riippumatta mitä urheilulajia harrastat – olkoot kyse pilateksesta tai muusta – niin venytysliikkeitä tulisi olla aina enemmän kuin yksi. Monipuolinen venyttely parantaa nopeasti notkeutta, ja notkeudella on suora vaikutus vammojen syntyyn. Se estää lihasvammojen ja lihasongelmien syntymistä sekä nivelongelmien muodostumista. Notkeat lihakset antavat valmiudet harrastaa mitä tahansa urheilulajia, unohtamatta tietenkään sen suoraa vaikutusta hyvään ryhtiin. Tästä johtuen monet ammattiurheilijatkin luottavat viikoittaisessa harjoittelussa muun harjoittelun ohella myös pilateksen oppeihin.

Vähennä stressiä pilateksen avulla

Pilateksen hyödyt eivät rajoitu pelkästään notkeuteen, ryhtiin tai painonhallintaan, vaan lajilla on yhtä suuri vaikutus henkiseen hyvinvointiin. Kaikenlaisella liikunnalla saavutettu kunnon kohentaminen parantaa hermoston toimintaa. Hyväkuntoisena on helpompi torjua ikäviä asioita, kuten stressiä, masennusta ja ahdistusta. Pilatestunnit vaativat keskittymistä ja koordinaatiokykyä. Tunnilla ei siis ehdi ajatella muita ongelmia, jolloin mieli tyhjentyy ja huolet siirtyvät ainakin hetkeksi syrjään. Sama vaikutus on nähtävissä myös perhe- ja työperäisten taakkojen ja tunnetason rasitusten kanssa. Pilateksen aikana keskitytään pelkästään liikkeeseen, hengitykseen, vahvuuksiin ja tasapainoon, jolla on suoraan positiivinen vaikutus stressin vähenemisenä.

Pilateksen muita vaikutuksia henkiseen hyvinvointiin

Pilates auttaa kehoa rentoutumaan, jolloin unen laatu paranee. Paremmat yöunet ja hyvä unitasapaino auttavat stressin lievittämisessä, parantavat keskittymiskykyä päivän aikana, ja samalla mielesi pystyy paremmin torjumaan negatiiviset ajatukset. Uneen auttaa myös tuntien aikana opeteltava syvähengitys. Pilateksen avulla voidaan päästä siis eroon unilääkkeistä. Samalla kun keho kiinteytyy ja muokkautuu, itsetunto paranee. Pilatestunnit – kuten muutkin harrastustunnit – ovat yhtä lailla oivia tapoja tutustua muihin ja hoitaa sosiaalisia suhteita. Se sopii myös heille, jotka eivät halua kommunikoida muiden kanssa, sillä pilatesta voi harrastaa kotona. Tällöin on kuitenkin parasta noudattaa asiantuntijoiden neuvoja ja aloittaa harjoittelu rauhallisesti.

Pilates parantaa myös seksielämää. Harjoitteet vahvistavat lantion aluetta, vatsalihaksia ja alaselkää, mikä tekee orgasmin saamisesta helpompaa ja jopa nautinnollisempaa. Lisäksi notkeus ja joustavuus avaavat aivan uudenlaisia ovia makuuhuoneessa. Viimeisin, mutta ei merkityksettömin, terveysvaikutus liittyy itsetuntemukseen. Pilateksen avulla pystytään oppimaan uusia asioita itsestäsi: rajat, heikkoudet ja kyvyt. Itsensä hyvä tunteminen on tärkeä avain juuri oikeanlaiseen mielen ja kehon harmoniaan, jolla on vaikutusta kaikkiin elämän osa-alueisiin. Pilates sopii kaikenikäisille ja kaikenlaisille ihmisille, miehille, naisille ja jopa lapsille, joten jokainen voi parantaa elämänlaatuaan sen todistetuilla vaikutuksilla kehon ja mielen terveyteen.